Vihan Lapset
"Sodasta on nyt 16 vuotta. Emme vieläkään tiedä mitä ne ovat tai mistä NE tulivat, mutta sen me tiedämme, että NE eivät ole jäämässä tänne. Ainakaan, jos se on meistä kiinni!"
Vihan Lapset on tieteiskauhuroolipeli avaruuden valloittajien, NIIDEN, saapumisen ja NIITÄ vastaan hävityn sodan jälkeisestä suomesta, jossa ihmisten viimeinen toivo on Vastarinta.

Vihan Lapset on tieteiskauhuroolipeli avaruuden valloittajien, NIIDEN, saapumisen ja NIITÄ vastaan hävityn sodan jälkeisestä suomesta, jossa ihmisten viimeinen toivo on Vastarinta.
Vallanvaihdon jälkeinen maapallon on lohduton näky. Suuriten kaupungit ovat raunioinat tai hylättyinä, ja pienemmät muistuttavat enemmän pakkotyöleirejä kuin kaupunkeja. Kulttuuri kuten kirjat, tanssi ja näytelmät on kiellettyä ja ihmiskunnan teknologinen kehitys on palautettu keinotekoisesti 1940-luvun tasolle. Valvonta on tiukkaa, melkein kaikkeen tarvitsee luvan, pidätyksiä suoritetaan rikoksien ennaltaehkäisemiseksi ja meno on muutenkin kuin romaanissa 1984.
Kukaan ei enää tarkalleen muista miksi, tai koska, ihmiskunta alistui tähän tilaan. Harva edes muistaa aikaa ennen NIITÄ. Syynä sanotaan olleen NIIDEN alkuaikojen puheet yhteistyöstä, turvallisuudesta, ympäristön parantamisesta ja muusta hyvästä. Mutta jos kaikki olisi ollut niin aurinkoista, niin miksi niitä vastaan sitten alettiin sotimaan? Ehkä syynä olikin oikeasti se, että monet valitsevat mieluummin tylsän ja turvallisen tuntuisen alistumisen epätoivoisen ja vaarallisen vastarinnan sijaan.
Tässä pelissä pelaajien hahmot ovat Vastarintaan kuuluvia sissejä, taistelijoita, myyriä ja agitaattoreita, jotka jatkavat vielä epätoivoista sotaa valloittajia vastaan. Nämä vastarintaistelijat kokoontuvat yhdyskuntien valvonnalta salatuissa paikoissa, tuhoutuneissa kaupungeissa ja syvällä erämaassa, jossa aurinko vielä paistaa sadepilvien lomasta. Heitä ei ole paljon, mutta heitä kaikkia yhdistää selkeä tahto ja tavoite: vapauttaa Maa NIIDEN hirmuvallasta!
| Attachment | Size |
|---|---|
| 158.33 KB | |
| 29.97 KB |